Blogin aloittaminen oli hetken mielessä kunnes se ajatus sitten vaipui jonnekin unholaan, osasyyllisiä ajanpuutteen lisäksi moiseen lienevät nuo niin tutuiksi tulleet pahoinvointi ja väsymys. Elän raskaudessa tällä hetkellä aikaa jota monissa paikoissa hehkutetaan siksi "parhaimmaksi", kun pahoinvointi ja väsymys hellittää eikä vatsa ole vielä tiellä. Itse en sano siihen juuta enkä jaata, paitsi että LUOJAN KIITOS PAHOINVOINTI ON OHI tältä erää! Niitä viikkoja ei ole ikävä, eikä sitä lannistunutta tunnetta kun tiesi että sitä voi jatkua hyvinkin vielä seuraavat 5-6vkoa kunnes alkavat oireet hiipumaan.

Odotan esikoista ja kaikki on uutta ja jännää. Np-ultra oli elämäni ensimmäinen ja tietysti oli tärkeää saada tietää että kaikki on hyvin mutta aika hyvin päällimmäisenä oli ajatus ja tunne että nytten sen oman lapsen "näkee" ensimmäistä kertaa. Oli perustiedot niskaturvotuksesta jne sinne mentäessä, mutta olen silti tyytyväinen etten ennen sitä ultraa sen enempiä tietoja ja kokemuksia aiheesta hakenut ja lukenut. Olisi jännitysaste voinut asteen jos toisenkin nousta kun olisi tietysti alkanut miettimään enemmän kaikkia mahdollisuuksia.

Yritän taivaltaa tätä matkaa rennoin ja luottavaisin mielin. Toki tiedän että mitä vain voi tapahtua, mutta ei se asioiden murehtiminen etukäteen mitään auta. Jos jotain tapahtuu niin se tapahtuu, riippumatta siitä miten paljon olet tai et ole asioita mielessä pyöritellyt. Kerran pari olen itsekin ehtinyt "pelästymään" että nyt et kaikki välttämättä olekaan hyvin, mutta onneksi pelästyksen aiheista ei ole mitään kummempaa seurannut ja matka on saanut jatkua.

Nyt alkaa olla näitä hetkiä kun vatsa alkaa näkymään. Aiemmin ollut turvotusta ja kasvava kohtu laittanut jo valmiina ollutta pientä pömppistä vielä vähän enemmän pömpöttämään, mutta nyt tuossa alavatsassa alkaa olla ihan selvää vauvavatsaa. Varsinkin selällään maatessa on jännää miten ennen "litteäksi" mennyt vatsa vain pysyy sellasena pyöreänä :)

Viveca ja masukki 16+6